tiistai 29. elokuuta 2017

Saavumme Tukholmaan. Eettisesti, ekologisesti ja edullisesti

Tuttuun satamaan, tutulla aluksella. Itämerellä. Tukholmaan voi matkustaa edullisesti, eettisesti ja ekologisesti: ilmaisella matkalla, laivalla ( eikä lentokoneella ), kasvisruualla, ja hilleten muovipussien ostamisia - nehän maksavat hedelmän verran. Muutenkin käytän muovipussia pitkään, enemmön kuin sen puoli tiimaa ja sitten roskien lajittelussa ja lopuksi roskapussina. Eettisesti, ekologisesti ja edullisesti. Tukholmasta voi ostaa edullisia sarjakuvia, niistä myöhemmin. Laivan eli risteilyaluksen meriaamisella eli kasvisruualla ja kahvilla pärjää pitkään, se maksaa 11,50 € eli on kallistunut. Mutta en sitten aamiaisen jälkeen osta mitään ruokaa Tukholmassa, enkö käy syömässä enkä kahvilla. Vesipullo kannattee pitää mukana.


Oli kesän viimeinen hellepäivä 18 astetta plussan puolella. Ja aurinko paistoi kun olisimme yhteislaulua harjoittamassa Skansenilla. Tukholmassa on ilmaista kävellä ja valokuvata - turistirysiä ja katutaidetta, Slussenin aukirepimistä ja uudelleen rakentamista. Kävellä Miehet jotka vihaavat naisia -kirjan jalanjäljillä. Osa museoista on ilmaisia.


Kahden vuorokauden risteilylle budjettini oli noin 400 SEK eli 42 euroa, jolla ostin: sarjakuvia 4 kpl, kolme metalli-pipoa, kukkaron, syötävää, juotavaa, tuliaisia, Kyrön karpalolonkeroa, tuliaisiksi saunaoluen ja itselle meriaamiaisen. Rahaa jäikin vielä. Photos by: valokuvaaja Satu Ylävaara, Satu Ylavaara Photography:



Tukholmaan saapuessa on tavattomna kaunista saaristoa - joka on alkanut myös mainostamaan itseään värikkäillä ulkomainoksilla..


tarkoituksellisen ylivalottuneita häikäiseviä, ironisia otoksia kansankodista jossa paistaa aina aurinko



© Satu Ylävaara 2017


Arrival. Stockholm. Withou ABBA. This time. Baltic sea voyage. #travephotos #matkalla